Kunnon Kapinaa on takana kuutisen viikkoa. Olo on yleisesti ottaen kohentunut – varmaan sen vuoksi, että olen oppinut syömään säännöllisesti, pahoja mättörepsahduksia herkkujen suhteen ei ole paria enempää, vaatteet ylläni ovat vähän löystyneet, ja vaikka en edelleenkään ole mikään endorfiiniaddikti liikkumisen suhteen, niin jonkun sortin kuntoilua kaipaa jo parin päivän tauon jälkeen. Hienoa, voisin todeta!
Mutta miksi mahani ei suostu huomaamaan, että puolisentoista kuukautta ”uutta elämää” on takana, vaan pönöttää ja pursuilee edelleen entiseen malliin liitingistä?
No ei ehkä ihan juuri entiseen malliin, vyötä on vähän kiristetty, mutta vyötärönseutuni ei selkeästi ole moksiskaan kaikesta kuntoilusta ja säännöllisestä syömisestä. Se ei ole litistynyt ja siinä on ne jenkkakahvat kuin pari kuukautta sittenkin. Kun mahani ei selkeästikään ole matkalla samaan päämäärään kanssani, olen valitettavasti sortunut selailemaan netissä erityisiä vatsa- ja vyötäröjumppaohjeita. Mitä omituisimpia laitteita on tullut vastaani etsiessäni tarpeeksi tanakkaa toimintaa mahaani varten! On vatsalihaslaitteita ja -keikuttimia, nystyräisiä hula hula -vanteita, väriseviä vatsavöitä ja erinäisiä voidetuubeja – kaikki lupaavat pienemmän vatsan parin minuutin päivittäisellä, mutta minimaalisella vaivannäöllä.
En ole tilannut yhtäkään vekotinta. Ehkä siksi etten luota niihin ja ne maksavat maltaita. Laitan mieluummin omaan harrastamiseen juuri ja juuri liikenevät euroni kuntosalikäynteihin ja zumbamaksuun – ne saavat minut liikkeelle, ja pitkässä juoksussa uskon niiden olevan tehokkaampiakin. Jos jotain, niin omavalmentaja Heikki Suhosen oppi siitä, että kokonaiskulutus ratkaisee, on mennyt blondinkin jakeluun. Ja ihan asiallisilta sivuilta netissä sain vahvistuksen aavistukselleni siitä, ettei ole olemassa poppaskonsteja pienentää vain mahaansa, vaan kroppa joko pienenee kokonaisuudessaan tai ei pienene.
UKK-instituutin ravitsemustutkija Patrick Borg on muuten sanonut, että miehille painonpudotus on helpompaa kuin naisille, kunhan miehet vaan havahtuvat asiaan. Naisille iskee miestä helpommin makeanhimo, liikkuminen on miehille tuloksellisempaa kuin naisille ja kunhan miehet jättävät turhanpäiväisen uhoamisen, niin kuntoilu ja säännöllinen ateriarytmi loksahtavat elämään jotenkin yksinkertaisemmin. Etelä-Savon Sanomien nettiartikkelissa viime marraskuulta Borg toteaa, että naisille laihduttamisesta tulee helposti koko elämän sisältö. Ymmärrän kyllä naisia, sillä se on meille vaikeampaa ja jotenkin enemmän pakko – se laihduttaminen, johon Borgin mukaan jo sanana liittyy epämiellyttäviä asioita kuten kurjistumista ja nälkää. Tuossa kohti on Borgin kanssa helppo olla samaa mieltä, vaikka ajatuksia ei kyllä ylennä alisteinen asema painonpudotuksessa suhteessa mieheen. Mutta onneksi en laittanut kenenkään miespuolisen kapinalaisen kanssa veikkaa siitä, kumpi pääsee parempiin tuloksiin. Itsensä kanssahan tässä painiskellaan paremman hyvinvoinnin puolesta, eikä se onneksi ole elämäni koko sisältö. Sillä tavalla sujuvasti ujuttautunut mukaan vain…
Olen antanut itseni ymmärtää, että ihmisellä on tietty määrä rasvasoluja kehossaan. Rasvasolujen määrä ei lisäänny kun paino lisääntyy, vaan rasvasolujen koko kasvaa. Kropan muotohan on jokaisella omansa, ja toisille sitä ylimääräistä kertyy vähän eri paikkaan kuin toisille. Kun paino tippuu, niin rasvasolut pienenevät. Paitsi jos lihakset kasvavat, niin paino ei tipu, vaikka rasvasolut pienenisivätkin. Mutta voi kun olisikin joku taulukko, mistä voisi saada varman tiedon siitä, että mahakin jossain vaiheessa alkaa edes vähän sulaa kun jaksaa pakertaa elämäntapojensa muuttamisen kanssa!
Taitaa olla toukokuussa välimittauksessa jännät paikat nähdä, onko sitä onnistunut saavuttamaan yhtään tuloksia tuon kehonsa rasvaprosentin suhteen, sillä ei tässä kuulkaa kiloja ole karissut kuin pari. Henkilökohtaisesti olen hieman huolestunut, ja henkisesti valmistautunut otteen tiukentamiseen painonpudotuksessa, mutta ehkäpä terveys- ja ravintovalmentaja Marjaana Riissanen saa minut taas kannustettua uskomaan, että hitaasti hyvä tulee.
Niin, vaikkei mahani olekaan huomannut, että tässä ollaan Kunnon Kapinassa, niin olo on parempi jo puolentoista kuukauden jäljiltä. Kun pidän vielä elämäni tällä mallilla, että varaan aikaa omalle harrastamiselleni, niin luulenpa olen oppimassa ihan uusia elämäntapoja. Eihän se ole huonosti sekään, mutta joutaisi jo jotain konkreettistakin kropassakin tapahtumaan!
Ihanaa huhtikuun loppua kaikki – etenkin kanssakapinalliseni!
Joo – oikeassa olin ja olet sinäkin, Marjaana ja Heikki saivat mielen tyyntymään, eihän se auta kuin pitkällä tähtäimellä aatella. Ja tähtäin on tosiaan sitten loppuelämän mittainen 🙂
Älähän hättäile. Heikki ja Marjaana näyttävät sulle varmaan käyriä, kuinka paino yleensä laskee . Tuo pari kilon pudotus on hyvä tulos tällä ”ilman ihmevempaimia ja pussiliemiä” menetelmällä ! Kilo kuukaudessa on lyhyellä matikalla laskettuna 12 kiloa vuodessa ja vähempikin taitaa sulle riittää. Pari repsahdustakaan ei tahtia haittaa. Parempi hyvä olo ja pysyvä muutos kuin nopea laihdutus ja yhtä nopea
lihotus.